1. PYHÄ RAAMATTU

Pyhä Raamattu, Vanha ja Uusi testamentti, on Jumalan innoittamana kirjoitettu Jumalan sana. Innoitetut kirjoittajat puhuivat ja kirjoittivat Pyhän Hengen johtamina. Tässä sanassa Jumala on uskonut ihmiskunnalle pelastumiseen välttämättömän tiedon. Pyhä Raamattu on ylin, arvovaltainen ja erehtymätön ilmoitus Jumalan tahdosta. Se on luonteen mittapuu, kokemuksen koetinkivi, ratkaiseva opin ilmoittaja ja luotettava kirjaus Jumalan teoista historiassa. (Ps. 119:105; Sananl. 30:5,6; Jes. 8:20 RK 2012; Joh. 17:17; 1. Tess. 2:13; 2. Tim. 3:16–17; Hepr. 4:12; 2. Piet. 1:20–21.)

2. KOLMINAISUUS

On olemassa yksi Jumala: Isä ja Poika ja Pyhä Henki, kolmen yhtä ikuisen persoonan ykseys. Jumala on kuolematon, kaikkivoipa, kaikkitietävä, kaikkea korkeampi ja aina läsnä oleva. Hän on ääretön ja ylittää ihmisen käsityskyvyn. Kuitenkin hän on tehnyt itsensä tunnetuksi ilmoittamalla itsensä. Jumala, joka on rakkaus, on ikuisesti arvollinen saamaan koko luomakunnan ylistyksen, palvonnan ja palveluksen. (1. Moos. 1:26; 5. Moos. 6:4; Jes. 6:8; Matt. 28:19; Joh. 3:16; 2. Kor. 1:21–22, 13:14; Ef. 4:4–6; 1. Piet. 1:2.)

3. ISÄ

Jumala, ikuinen Isä, on koko luomakunnan Luoja, kaiken alkulähde, ylläpitäjä ja suvereeni valtias. Hän on vanhurskas ja pyhä, laupias ja armollinen. Hän on pitkämielinen, ja hänen hyvyytensä ja uskollisuutensa on suuri. Pojassa ja Pyhässä Hengessä ilmenevät samat ominaisuudet ja kyvyt kuin Isässä. (1. Moos. 1:1; 5. Moos. 4:35; Ps. 110:1, 4; Joh. 3:16; 14:9; 1. Kor. 15:28; 1. Tim. 1:17; 1. Joh. 4:8; Ilm. 4:11.)

4. POIKA

Jumala, ikuinen Poika, tuli ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa. Hänen kauttaan kaikki luotiin, Jumalan luonne ilmoitetaan, ihmiskunnan pelastus toteutetaan ja maailma tuomitaan. Hän, ikuisesti tosi Jumala, tuli myös tosi ihmiseksi, Jeesukseksi Kristukseksi. Hän sikisi Pyhästä Hengestä ja syntyi neitsyt Mariasta. Hän eli ja koki kiusauksen ihmisolentona, mutta antoi täydellisen esimerkin Jumalan vanhurskaudesta ja rakkaudesta. Ihmeteoillaan hän ilmensi Jumalan voimaa, ja ne osoittivat hänen olevan Jumalan lupaama Messias. Hän kärsi ja kuoli vapaaehtoisesti ristillä meidän syntiemme tähden ja meidän sijastamme. Hänet herätettiin kuolleista, ja hän astui ylös taivaisiin suorittaakseen palvelusta taivaallisessa pyhäkössä meidän hyväksemme. Hän on tuleva takaisin kirkkaudessa vapauttaakseen lopullisesti kansansa ja saattaakseen kaiken ennalleen. (Jes. 53:4–6; Dan. 9:25–27; Luuk. 1:35; Joh. 1:1–3, 14; 5:22; 10:30; 14:1–3, 9, 13; Room. 6:23; 1. Kor. 15:3–4; 2. Kor. 3:18; 5:17–19; Fil. 2:5–11; Kol. 1:15–19; Hepr. 2:9–18; 8:1–2.)

5. PYHÄ HENKI

Jumala, ikuinen Henki, toimi yhdessä Isän ja Pojan kanssa luomisessa, ihmiseksi tulemisessa ja lunastuksessa. Hän on yhtä lailla persoona niin kuin ovat Isä ja Poika. Hän innoitti Raamatun kirjoittajia. Hän täytti Kristuksen elämän voimalla. Hän vetää ihmisiä puoleensa ja saattaa heidät synnintuntoon. Ne, jotka vastaavat hänen kutsuunsa, hän uudistaa ja muuttaa Jumalan kuvan kaltaisiksi. Isän ja Pojan lähettämänä hän on aina Jumalan lasten kanssa, jakaa hengellisiä lahjoja seurakunnalle, antaa sille voiman todistaa Kristuksesta ja sopusoinnussa Pyhän Raamatun kanssa johtaa seurakuntaa tuntemaan koko totuuden. (1. Moos. 1:1–2; 2. Sam. 23:2; Ps. 51:13; Jes. 61:1; Luuk. 1:35; 4:18–19; Joh. 14:16–18, 26; 15:26; 16:7–13; Ap. t. 1:8; 5:3; 10:38; Room. 5:5; 1. Kor. 12:7–11; 2. Kor. 3:18; 2. Piet. 1:21.)

6. LUOMINEN

Jumala on Raamatussa esittänyt luotettavan historiankuvauksen luomistyöstään. Hän loi maailmankaikkeuden, ja taannoisessa kuusi päivää kestäneessä luomistyössä ”Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on” sekä lepäsi seitsemäntenä päivänä. Siten hän asetti sapatin loppuun suoritetun luomistyönsä ainaiseksi muistomerkiksi. Hän suoritti tämän työn ja sai sen valmiiksi kuudessa kirjaimellisessa päivässä, jotka yhdessä sapatin kanssa muodostavat saman ajanjakson, jota nykyisin kutsutaan viikoksi. Ensimmäinen mies ja nainen tehtiin Jumalan kuvaksi, luomistyön kruunuksi. Heille annettiin valta hallita maailmaa ja velvollisuus pitää siitä huolta. Kun maailman luominen oli saatu päätökseen, maailmassa ”kaikki oli hyvää” ja julisti Jumalan kunniaa. (1. Moos. 1–2; 5; 11; 2. Moos. 20:8–11; Ps. 19:2–7; 33:6, 9; 104; Jes. 45:12, 18; Ap. t. 17:24; Kol. 1:16; Hepr. 1:2; 11:3; Ilm. 10:6; 14:7.)

7. IHMINEN JA IHMISLUONTO

Mies ja nainen tehtiin Jumalan kuvaksi, yksilöiksi, joilla on kyky ja vapaus ajatella ja toimia. Vaikka heidät luotiin vapaiksi olennoiksi, joista kukin on ruumiin, mielen ja hengen jakamaton ykseys, he ovat riippuvaisia Jumalasta, joka antaa heille elämän ja hengen sekä kaiken muun. Kun ensimmäiset esivanhempamme olivat tottelemattomia Jumalalle, he kielsivät riippuvuutensa hänestä ja lankesivat korkeasta asemastaan. Heissä oleva Jumalan kuva turmeltui, ja heistä tuli kuolevaisia. Heidän jälkeläistensä osana on tämä langennut luonto ja siitä johtuvat seuraukset. He ovat synnynnäisesti heikkoja ja pahaan taipuvia. Kuitenkin Kristuksessa Jumala sovitti maailman itsensä kanssa, ja Hengellään hän palauttaa ennalleen syntiään katuviin kuolevaisiin ihmisiin heidän Tekijänsä kuvan. Heidät on luotu Jumalan kunniaksi ja kutsuttu rakastamaan häntä ja toisiaan sekä pitämään huolta ympäristöstään. (1. Moos. 1:26–28; 2:7, 15; 3; Ps. 8:4–9; 51:7, 12; 58:4; Jer. 17:9; Ap. t. 17:24–28; Room. 5:12–17; 2. Kor. 5:19–20; Ef. 2:3; 1. Tess. 5:23; 1. Joh. 3:4; 4:7–8, 11, 20.)

8. SUURI TAISTELU

Koko ihmiskunta on nyt mukana Kristuksen ja Saatanan välisessä suuressa taistelussa, joka koskee Jumalan luonnetta, hänen lakiaan ja hänen suvereeniuttaan maailmankaikkeudessa. Tämä taistelu sai alkunsa taivaassa, kun luodusta olennosta, jolle oli annettu valinnan vapaus, itseään korottamalla tuli Saatana, Jumalan vastustaja, joka johti osan enkeleistä kapinaan. Hän pani kapinahengen alkuun tässä maailmassa johtaessaan Aadamin ja Eevan syntiin. Syntiinlankeemuksen seurauksena oli Jumalan kuvan turmeltuminen ihmisessä, luodun maailman joutuminen epäjärjestykseen ja lopulta maailman tuhoutuminen maailmanlaajuisen vedenpaisumuksen yhteydessä, kuten Ensimmäisen Mooseksen kirjan lukujen 1–11 historiankuvaus osoittaa. Kaikki luodut tarkkailevat tätä maailmaa, josta tuli koko maailmankaikkeutta koskevan selkkauksen näyttämö. Tässä selkkauksessa rakkauden Jumala osoittautuu lopulta syyttömäksi. Auttaakseen kansaansa tässä taistelussa Kristus lähettää Pyhän Hengen ja uskolliset enkelit opastamaan, suojelemaan ja vahvistamaan sitä pelastuksen tiellä. (1. Moos. 3; 6–9; Job 1:6–12; Jes. 14:12–14; Hes. 28:12–18; Room. 1:19–32; 3:4; 5:12–21; 8:19–22; 1. Kor. 4:9; Hepr. 1:14; 1. Piet. 5:8; 2. Piet. 3:6; Ilm. 12:4–9.)

9. KRISTUKSEN ELÄMÄ, KUOLEMA JA YLÖSNOUSEMUS

Kristus oli täydellisesti kuuliainen Jumalan tahdolle, ja tämä Kristuksen elämä, hänen kärsimyksensä, kuolemansa ja ylösnousemuksensa on Jumalan järjestämä ainoa keino ihmisen synnin sovittamiseksi, jotta ne, jotka uskon kautta ottavat vastaan tämän sovituksen, saisivat iankaikkisen elämän ja koko luomakunta voisi paremmin ymmärtää Luojan ääretöntä ja pyhää rakkautta. Tämä täydellinen sovitus osoittaa Jumalan lain vanhurskaaksi ja hänen luonteensa armolliseksi, sillä se sekä tuomitsee meidän syntimme että hankkii meille anteeksiantamuksen. Kristuksen kuolema on sijaiskuolema ja hyvityskuolema, se sovittaa ja muuttaa ihmisen. Kristuksen ruumiillinen ylösnousemus julistaa Jumalan voittoa turmiovalloista, ja niille, jotka ottavat vastaan sovituksen, se varmistaa heidän lopullisen voittonsa synnistä ja kuolemasta. Se julistaa, että Jeesus Kristus on Herra, jonka edessä on kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä polvistuttava. (1. Moos. 3:15; Ps. 22:2; Jes. 53; Joh. 3:16; 14:30; Room. 1:4; 3:25; 4:25; 8:3–4; 1. Kor. 15:3–4, 20–22; 2. Kor. 5:14–15, 19–21; Fil. 2:6–11; Kol. 2:15; 1. Piet. 2:21–22; 1. Joh. 2:2; 4:10.)

10. PELASTUSKOKEMUS

Äärettömässä rakkaudessaan ja laupeudessaan Jumala siirsi kaikki meidän syntimme Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden. Pyhän Hengen johtamina me tajuamme tarpeemme, tunnustamme syntisyytemme, kadumme rikkomuksiamme ja turvaudumme uskossa Jeesukseen, Herraan ja Kristukseen, Sijaiseen ja Esimerkkiin. Tämä usko, joka ottaa vastaan pelastuksen, tulee Jumalan sanan voimasta ja on Jumalan armon lahja. Kristuksen välityksellä meidät vanhurskautetaan, otetaan Jumalan pojiksi ja tyttäriksi ja vapautetaan synnin herruudesta. Henki synnyttää meidät uudesti ja pyhittää meidät; Henki uudistaa mielemme, kirjoittaa Jumalan rakkauden lain sydämeemme ja antaa meille voimaa elää pyhää elämää. Hänessä pysyen tulemme osallisiksi jumalallisesta luonnosta ja omistamme pelastusvarmuuden sekä nyt että tuomiolla. (1. Moos. 3:15; Jes. 45:22; 53; Jer. 31:31–34; Hes. 33:11; 36:25–27; Hab. 2:4; Mark. 9:23–24; Joh. 3:3–8, 16; 16:8; Room. 3:21–26; 8:1–4, 14–17; 5:6–10; 10:17; 12:2; 2. Kor. 5:17–21; Gal. 1:4; 3:13–14, 26; 4:4–7; Ef. 2:4–10; Kol. 1:13–14; Tit. 3:3–7; Hepr. 8:7–12; 1. Piet. 1:23; 2:21–22; 2. Piet. 1:3–4; Ilm. 13:8.)

11. KASVAMINEN KRISTUKSESSA

Ristinkuolemallaan Jeesus saavutti riemuvoiton pahan voimista. Hän, joka maanpäällisen palvelutyönsä aikana alisti pahat henget, on murskannut heidän voimansa ja varmistanut heidän lopullisen tuhonsa. Jeesuksen voitto antaa meille voiton pahan vallasta, joka yhä pyrkii hallitsemaan meitä kulkiessamme Jeesuksen kanssa rauha sydämessämme, iloisina ja varmoina hänen rakkaudestaan. Nyt Pyhä Henki on meissä ja antaa meille voimaa. Kun antaudumme päivittäin Jeesukselle, Herrallemme ja Vapahtajallemme, meidät vapautetaan menneiden tekojemme aikaansaamasta taakasta. Enää emme elä pimeydessä, johon liittyi pahan voimien pelkoa, tietämättömyyttä ja entisen elämäntapamme tarkoituksettomuutta. Tässä uudessa Jeesuksen meille antamassa vapaudessa meitä kutsutaan kasvamaan kohti hänen luonteensa kaltaisuutta. Siksi olemme päivittäin yhteydessä häneen rukouksessa, ravitsemme itseämme hänen sanallaan sekä mietiskelemme sitä ja hänen johdatustaan elämässämme. Laulamme hänen ylistystään, kokoonnumme yhteiseen jumalanpalvelukseen ja osallistumme seurakunnan lähetystehtävään. Meidät on myös kutsuttu Kristuksen esimerkin mukaisesti myötätuntoisesti palvelemaan ihmisten fyysisiä, psyykkisiä, sosiaalisia, emotionaalisia ja hengellisiä tarpeita. Kun annamme itsemme rakkauden palveluun lähimmäistemme hyväksi ja todistamme Kristuksen pelastustyöstä, hänen jatkuva läsnäolonsa Pyhän Hengen kautta muuttaa jokaisen hetkemme ja tehtävämme hengelliseksi kokemukseksi. (1. Aik. 29:11; Ps. 1:1–2; 23:4; 77:12–13; Matt. 20:25–28; 25:31–46; Luuk. 10:17–20; Joh. 20:21; Room. 8:38–39; 2. Kor. 3:17–18; Gal. 5:22–25; Ef. 5:19–20; 6:12–18; Fil. 3:7–14; Kol. 1:13–14; 2:6, 14–15; 1. Tess. 5:16–18, 23; Hepr. 10:25; Jaak. 1:27; 2. Piet. 2:9; 3:18; 1. Joh. 4:4.)

12. SEURAKUNTA

Seurakunta on Jumalan maanpäällinen perhe. Sen jäsenet palvelevat yhdessä Jumalaa ja toisiaan sekä tutkivat hänen sanaansa. Katsoen Jeesukseen johtajanaan ja Vapahtajanaan seurakunta julistaa evankeliumin ilosanomaa kaikille ihmisille.

Seurakunta on niiden uskovien yhteisö, jotka tunnustavat Jeesuksen Kristuksen Herraksi ja Vapahtajaksi. Vanhan testamentin aikana eläneen Jumalan kansan jatkona meidät on kutsuttu ulos maailmasta ja me liitymme toisiimme jumalanpalvelusta ja seurakunnallista yhteyttä varten saadaksemme opetusta Jumalan sanasta, viettääksemme Herran ehtoollista, palvellaksemme koko ihmiskuntaa ja julistaaksemme evankeliumia kaikkialla maailmassa. Seurakunta saa arvovaltansa Raamatun ilmoittamalta Kristukselta, joka on ihmiseksi tullut Sana. Seurakunta on Jumalan perhettä. Sen jäsenet, jotka Jumala on ottanut lapsikseen, elävät uuden liiton perustalla. Seurakunta on Kristuksen ruumis, uskon yhteisö, jonka päänä on itse Kristus. Seurakunta on morsian, jonka puolesta Kristus kuoli voidakseen hänet pyhittää ja puhdistaa. Voittoisassa paluussaan Kristus asettaa eteensä kirkastetun seurakunnan, kaikkien aikojen uskolliset, hänen verellään ostetut, joissa ei ole tahraa eikä ryppyä, pyhän ja moitteettoman seurakunnan. (1. Moos. 12:1–3; 2. Moos. 19:3–7; Matt. 16:13–20; 18:18; 28:19–20; Ap. t. 2:38–42; 7:38; 1. Kor. 1:2; Ef. 1:22–23; 2:19–22; 3:8–11; 5:23–27; Kol. 1:17–18; 1. Piet. 2:9.)

13. JÄÄNNÖS JA SEN LÄHETYSTEHTÄVÄ

Kaikkien aikojen yleismaailmalliseen seurakuntaan kuuluvat kaikki, jotka todella uskovat Kristukseen, mutta viimeisinä päivinä, laajalle levinneen luopumuksen aikana, on kutsuttu esiin jäännös noudattamaan Jumalan käskyjä ja uskomaan Jeesukseen. Tämä jäännös ilmoittaa tuomion ajan koittaneen, julistaa pelastusta Kristuksessa ja kaiuttaa hänen toisen tulemuksensa lähestymistä. Tämän julistuksen vertauskuvina ovat Ilmestyskirjan 14. luvun kolme enkeliä. Sen kanssa samanaikaisesti on taivaassa käynnissä tuomiotoimi, ja maan päällä julistus johtaa parannukseen ja uskonpuhdistukseen. Jokaista uskovaa kutsutaan osallistumaan henkilökohtaisesti tähän maailmanlaajuiseen todistamiseen. (Dan. 7:9–14; Jes. 1:9; 11:11; Jer. 23:3; Miik. 2:12; 2. Kor. 5:10; 1. Piet. 1:16–19; 4:17; 2. Piet. 3:10–14; Juud. 3, 14; Ilm. 12:17; 14:6–12; 18:1–4.).

14. YHTEYS KRISTUKSEN RUUMIISSA

Seurakunta on yksi ruumis, mutta siinä on monta jäsentä, jotka on kutsuttu kaikista kansoista, heimoista, kielistä ja maista. Kristuksessa olemme uusi luomus. Rotua, kulttuuria, koulutusta ja kansallisuutta koskevien erilaisuuksien tai eron ylhäisen ja alhaisen, rikkaan ja köyhän, miehen ja naisen välillä ei tule erottaa meitä toisistamme.
 Olemme kaikki samanarvoisia Kristuksessa, joka on liittänyt meidät yhdessä Hengessä yhdeksi yhteisöksi hänen kanssaan ja toistemme kanssa. Meidän tulee palvella toisiamme ja saada palvelua toisiltamme varauksitta ja puolueettomasti. Raamatun ilmoitus Jeesuksesta Kristuksesta on antanut meille saman uskon ja toivon, ja esitämme tämän yhteisen todistuksemme kaikille. Tämän yhteyden lähtökohtana on meidät lapsikseen ottaneen kolmiyhteisen Jumalan ykseys. (Ps. 133:2; Matt. 28:19–20; Joh. 17:20–23; Ap. t. 17:26–27; Room. 12:4–5; 1. Kor. 12:12–14; 2. Kor. 5:16–17; Gal. 3:27–29; Ef. 2:13–16; 4:3–6, 11–16; Kol. 3:10–15.)

15. KASTE

Kasteessa tunnustamme uskomme Jeesuksen Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen sekä todistamme kuolemastamme synnille ja tarkoituksestamme vaeltaa uudessa elämässä. Siten me tunnustamme Kristuksen Herraksi ja Vapahtajaksi, liitymme hänen kansaansa ja meidät otetaan jäseniksi hänen seurakuntaansa. Kaste on vertauskuva yhteydestämme Kristukseen, syntiemme anteeksiantamisesta ja Pyhän Hengen vastaanottamisesta. Kaste tapahtuu veteen upottamalla ja sen edellytyksenä ovat kastettavan antama vakuutus uskostaan Jeesukseen ja näyttö syntien katumisesta. Kaste seuraa Raamatun opettamista ja sen opetusten vastaanottamista. (Matt. 28:19–20; Ap. t. 2:38; 16:30–33; 22:16; Room. 6:1–6; Gal. 3:27; Kol. 2:12–13.)

16. HERRAN EHTOOLLINEN

Herran ehtoollisella osallistumme Jeesuksen ruumiin ja veren tunnuksista ilmaisuna uskostamme häneen, Herraamme ja Vapahtajaamme. Ehtoollisessa Kristus on läsnä kohdatakseen ja vahvistaakseen kansaansa. Siitä osallistuessamme me iloiten julistamme Herran kuolemaa siihen asti, kun hän tulee takaisin. Ehtoolliselle valmistautumiseen kuuluu itsetutkistelu, katumus ja synnintunnustus. Mestari asetti jalkojenpesun palveluksen kuvaamaan toistuvaa puhdistusta, ilmaisemaan halukkuutta toistensa palvelemiseen Kristuksen kaltaisessa nöyryydessä ja yhdistämään sydämemme rakkaudessa. Ehtoollispalvelus on avoin kaikille uskoville kristityille. (Matt. 26:17–30; Joh. 6:48–63; 13:1–17; 1. Kor. 10:16–17; 11:23–30; Ilm. 3:20.)

17. HENGEN LAHJAT JA PALVELUTEHTÄVÄT

Jumala lahjoittaa seurakuntansa kaikille jäsenille kaikkina aikoina hengellisiä lahjoja, joita jokaisen jäsenen tulee käyttää rakastavassa palvelutehtävässä seurakunnan ja ihmiskunnan yhteiseksi hyödyksi. Näihin lahjoihin, joita Pyhä Henki jakaa kullekin jäsenelle niin kuin tahtoo, kuuluvat kaikki kyvyt ja palvelutehtävät, joita seurakunta tarvitsee toteuttaakseen Jumalalta saamansa tehtävät. Raamatun mukaan näihin palvelutehtäviin sisältyvät lahjat uskoa, parantaa, profetoida, julistaa, opettaa, hallita sekä sovituksen virka, myötätunto ja itsensä uhraava rakkauden palvelus ihmisten auttamiseksi ja rohkaisemiseksi. Jotkut jäsenet Jumala kutsuu Hengen varustamina pastoraalisiin, evankelioiviin ja opettaviin palvelutehtäviin, jotka seurakunta tunnustaa julkisesti. Niitä tarvitaan erityisesti varustamaan jäseniä palvelukseen, kasvattamaan seurakuntaa hengelliseen kypsyyteen ja edistämään yhteyttä uskossa ja Jumalan tuntemuksessa. Kun jäsenet Jumalan moninaisen armon hyvinä taloudenhoitajina käyttävät näitä hengellisiä lahjoja, seurakunta varjeltuu väärien oppien turmiolliselta vaikutukselta, saa kasvunsa Jumalalta sekä rakentuu uskossa ja rakkaudessa. (Ap. t. 6:1–7; Room. 12:4–8; 1. Kor. 12:7–11, 27–28; Ef. 4:8, 11–16; 1. Tim. 3:1–13 RK 2012; 1. Piet. 4:10–11 RK 2012.)

18. PROFETOIMISEN LAHJA

Raamatun mukaan yksi Pyhän Hengen lahjoista on profetoimisen lahja. Tämä lahja kuuluu jäännösseurakunnan tuntomerkkeihin, ja me uskomme, että se ilmeni Ellen G. Whiten palvelutehtävässä. Hänen kirjoituksillaan on profeetallinen arvovalta, ja ne tarjoavat seurakunnalle lohdutusta, ohjausta, opetusta ja ojennusta. Ne myös ilmaisevat selvästi, että Raamattu on se normi, jolla kaikki opetukset ja kokemukset on koeteltava. (4. Moos. 12:6; 2. Aik. 20:20; Aam. 3:7; Joel 3:1–2; Ap. t. 2:14–21; 2. Tim. 3:16–17; Hepr. 1:1–3; Ilm. 12:17; 19:10; 22:8–9.)

19. JUMALAN LAKI

Jumalan lain suuret periaatteet on ilmaistu kymmenessä käskyssä, ja niiden noudattamisesta Kristus antoi elämässään esimerkin. Niissä ilmenee Jumalan rakkaus sekä se, mikä ihmisen käyttäytymisessä ja ihmissuhteissa on Jumalan tahdon ja tarkoituksen mukaista, ja ne velvoittavat kaikkia ihmisiä kaikkina aikoina. Nämä käskyt muodostavat perustan liitolle, jonka Jumala on tehnyt kansansa kanssa, ja mittapuun Jumalan tuomiolla. Pyhän Hengen vaikutuksesta ne osoittavat synnin ja herättävät ihmisen tajuamaan Vapahtajan tarpeensa. Pelastus on kokonaan armosta eikä teoista, ja kuuliaisuus Jumalan käskyille on sen hedelmä. Tämä kuuliaisuus kehittää kristillistä luonnetta ja edistää hyvinvointiamme. Se on osoituksena rakkaudestamme Herraan ja huolenpidostamme lähimmäisiämme kohtaan. Uskon kuuliaisuus osoittaa Kristuksen voiman muuttaa ihmiselämää, ja siten se vahvistaa kristillistä todistusta. (2. Moos. 20:1–17; 5. Moos. 28:1–14; Ps. 19:8–15; Ps. 40:8–9; Matt. 5:17–20; 22:36–40; Joh. 14:15; 15:7–10; Room. 8:3–4; Ef. 2:8–10; Hepr. 8:8–10; 1. Joh. 2:3; 5:3; Ilm. 12:17; 14:12.)

20. SAPATTI

Armollinen Luoja lepäsi seitsemäntenä päivänä kuuden luomispäivän jälkeen ja asetti sapatin kaikille ihmisille luomisen muistomerkiksi. Jumalan muuttumattoman lain neljäs käsky velvoittaa viettämään tätä seitsemännen päivän sapattia lepo- ja jumalanpalveluspäivänä sekä kristillisen palvelun päivänä Jeesuksen, sapatin Herran, opetuksen ja käytännön mukaisesti. Sapatti on päivä, jolloin iloitsemme yhteydestämme Jumalaan ja toisiimme. Se on vertauskuva lunastuksestamme Kristuksessa, merkki pyhittämisestämme, tunnus uskollisuudestamme ja esimakua ikuisesta tulevaisuudestamme Jumalan valtakunnassa. Sapatti on Jumalan iäti pysyvä merkki hänen ikuisesta liitostaan itsensä ja kansansa välillä. Kun tätä pyhää aikaa vietetään iloiten illasta iltaan, auringonlaskusta auringonlaskuun, juhlitaan Jumalan luomis- ja lunastustekoja. (1. Moos. 2:1–3; 2. Moos. 20:8–11; 31:13–17; 3. Moos. 23:32; 5. Moos. 5:12–15; Jes. 56:5–7; 58:13–14; Hes. 20:12, 20; Matt. 12:1–12; Mark. 1:32; Luuk. 4:16; Hepr. 4:1–11.)

21. KRISTILLINEN TALOUDENHOITO

Me olemme Jumalan taloudenhoitajia, joille hän on uskonut aikaa ja tilaisuuksia, kykyjä ja omaisuutta, maan antimia ja voimavaroja. Olemme vastuussa Jumalalle niiden oikeasta käytöstä. Me tunnustamme Jumalan omistusoikeuden palvelemalla häntä ja lähimmäisiämme uskollisesti, palauttamalla kymmenykset ja antamalla uhrilahjoja hänen evankeliuminsa julistustyöhön ja hänen seurakuntansa tukemiseen. Kristillinen taloudenhoito on Jumalan meille antama etuoikeus kasvaaksemme rakkaudessa ja voittaaksemme itsekkyyden ja ahneuden. Kristilliset taloudenhoitajat iloitsevat niistä siunauksista, jotka heidän uskollisuutensa seurauksena tulevat muiden osaksi. (1. Moos. 1:26–28; 2:15; 1. Aik. 29:14; Hagg. 1:3–11; Mal. 3:8–12; Matt. 23:23; Room. 15:26–27; 1. Kor. 9:9–14; 2. Kor. 8:1–15; 9:7.)

22. KRISTITYN ELÄMÄNTAVAT

Meidät on kutsuttu elämään jumalisesti, ajattelemaan, tuntemaan ja toimimaan sopusoinnussa raamatullisten periaatteiden kanssa kaikilla henkilökohtaisen ja yhteisöllisen elämän osa-alueilla. Jotta Henki voisi luoda meihin uudesti Herramme luonnetta, me osallistumme vain sellaiseen, mikä edistää elämässämme Kristuksen kaltaista puhtautta, terveyttä ja iloa. Tämä merkitsee sitä, että huvimme ja ajanviettomme tulee vastata kristillisyyden korkeimpia normeja. Vaatetuksemme tulee olla – eri maiden kulttuurierot huomioon ottaen – yksinkertainen, vaatimaton ja siisti, sopivaa sellaisille, joiden todellinen kauneus ei perustu ulkonaiseen vaan salassa olevan sydämen ihmisen, lempeän ja sävyisän hengen katoamattomaan kaunistukseen. Se merkitsee myös sitä, että meidän tulee järkevästi hoitaa ruumistamme, koska se on Pyhän Hengen temppeli. Meidän on pidettävä huolta siitä, että saamme riittävästi liikuntaa ja lepoa sekä että noudatamme mahdollisimman terveellistä ruokavaliota emmekä käytä ravinnoksemme sellaista, mikä Raamatun mukaan on saastaista. Koska alkoholijuomien, tupakan ja muiden päihteiden käyttö sekä lääkkeiden väärinkäyttö on elimistöllemme vahingollista, meidän tulee pidättyä niistäkin. Sen sijaan meidän tulee harrastaa sellaista, mikä saattaa ajatusmaailmamme ja ruumiimme kuuliaiseksi Kristukselle, joka ajattelee meidän parastamme, terveyttämme ja onneamme. (1. Moos. 7:2; 2. Moos. 20:15; 3. Moos. 11:1–47; Ps. 106:3; Room. 12:1–2; 1. Kor. 6:19–20; 10:31; 2. Kor. 6:14–7:1; 10:4–5; Ef. 5:1–21; Fil. 2:4; 4:8; 1. Tim. 2:9–10; Tit. 2:11–12; 1. Piet. 3:1–4; 1. Joh. 2:6; 3. Joh. 2.)

23. AVIOLIITTO JA PERHE

Jumala asetti avioliiton Eedenissä, ja Jeesus vahvisti sen toisiaan rakastavan miehen ja naisen elinikäiseksi liitoksi ja toveruudeksi. Kristitty antaa aviolupauksen paitsi puolisolleen myös Jumalalle, ja avioliitto tulisi solmia vain sellaisen miehen ja naisen kesken, joilla on sama usko. Tämän suhteen aineksia ovat keskinäinen rakkaus, kunnioitus, arvonanto ja vastuu. Kristuksen ja hänen seurakuntansa väliselle suhteelle ominaisen rakkauden, pyhyyden, läheisyyden ja kestävyyden tulisi heijastua aviosuhteessa. Avioerosta Jeesus opetti, että henkilö, joka eroaa puolisostaan muun kuin haureuden tähden ja nai toisen, tekee aviorikoksen. Vaikkakaan perhesuhteet eivät joissakin tapauksissa kenties vastaa ihannetta, mies ja nainen, jotka Kristuksessa täysin sitoutuvat toisilleen avioliitossa, voivat Hengen johdatuksen ja seurakunnan kasvatuksen alaisina saavuttaa rakastavan yhteyden. Jumala siunaa perhettä, ja hänen tarkoituksensa on, että perheen jäsenet auttavat toisiaan kasvamaan kohti täyttä kypsyyttä. Perhesiteiden lujittuminen on yksi viimeisen evankeliumin sanoman vaikutuksen tunnusmerkeistä. Vanhempien tulee kasvattaa lapsiaan rakastamaan ja tottelemaan Herraa. Esimerkillään ja sanoillaan heidän tulee opettaa heille, että Kristus on rakastava, hellä ja huolehtiva opastaja, joka tahtoo liittää heidät jäseniksi omaan ruumiiseensa, Jumalan perheeseen, johon kuuluvat sekä naimattomat että avioituneet. (1. Moos. 2:18–25; 2. Moos. 20:12; 5. Moos. 6:5–9; Sananl. 22:6;
 Mal. 3:23–24; Matt. 5:31–32; 19:3–9, 12; Mark. 10:11–12; Joh. 2:1–11;
 1. Kor. 7:7, 10–11; 2. Kor. 6:14; Ef. 5:21–33; Ef. 6:1–4.)

24. KRISTUKSEN PALVELUS TAIVAAN PYHÄKÖSSÄ

Taivaassa on pyhäkkö, todellinen pyhäkköteltta, jota ei ole pystyttänyt ihminen vaan Herra itse. Siinä Kristus suorittaa pappispalvelusta meidän hyväksemme. Hän tekee uskoville mahdolliseksi saada hyväkseen hänen sovitusuhrinsa, jonka hän uhrasi ristillä ainutkertaisesti kaikkien puolesta. Hänet asetettiin virkaansa meidän suureksi ylipapiksemme taivaaseenastumisensa yhteydessä, jolloin hän myös aloitti papillisen välitystyönsä, jota ylipapin toiminta maanpäällisen pyhäkön pyhässä esikuvasi. Profeetallisen 2300 päivää käsittävän ajanjakson lopussa vuonna 1844 hän ryhtyi suorittamaan sovittavan palvelutyönsä toista ja viimeistä vaihetta, jota ylipapin toiminta maanpäällisen pyhäkön kaikkeinpyhimmässä esikuvasi.

Tämä työ liittyy taivaalliseen oikeudenkäyntiin, tutkivaan tuomioon, joka on osa kaiken synnin lopullisesta hävittämisestä, mistä muinaisen heprealaisen pyhäkön puhdistaminen suurena sovituspäivänä oli esikuva. Tuossa esikuvallisessa toimituksessa pyhäkkö puhdistettiin eläinuhrien verellä, mutta taivaalliset puhdistetaan Jeesuksen veren täydellisellä uhrilla. Tutkiva tuomio paljastaa taivaallisille olennoille, ketkä kuolleista nukkuvat Kristuksessa kuoleman unta ja sen vuoksi ovat hänessä katsottava arvollisiksi saamaan osan ensimmäisessä ylösnousemuksessa. Se myös osoittaa, ketkä elävistä pysyvät Kristuksessa, noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen ja ovat sen vuoksi hänessä valmiit muutettaviksi hänen iankaikkiseen valtakuntaansa.

Tällä tuomiolla osoitetaan Jumalan toimineen oikeudenmukaisesti pelastaessaan ne, jotka uskovat Jeesukseen. Sen perusteella julistetaan, että ne, jotka ovat pysyneet uskollisina Jumalalle, saavat ottaa vastaan valtakunnan. Tämä Kristuksen palvelutyön päätökseen saattaminen merkitsee ihmiskunnan armonajan loppumista ennen toista tulemusta. (3. Moos. 16; 4. Moos. 14:34; Hes. 4:6; Dan. 7:9–27; 8:13,14; 9:24–27;
Hepr. 1:3; 2:16–17; 4:14–16; 8:1–5; 9:11–28; 10:19–22; Ilm. 8:3–5; 11:19; 14:6–7; 20:12.)


25. KRISTUKSEN TOINEN TULEMUS

Kristuksen toinen tulemus on seurakunnan autuaallinen toivo, evankeliumin valtava huipentuma. Vapahtajan tulemus on oleva kirjaimellinen, henkilökohtainen, näkyvä ja maailmanlaajuinen. Hänen tullessaan takaisin vanhurskaat kuolleet herätetään ja yhdessä elossa olevien vanhurskaiden kanssa heidät kirkastetaan ja otetaan taivaaseen, mutta jumalattomat kuolevat. Useimpien profeetallisten ennustussarjojen lähes täydellinen täyttymys samoin kuin maailman nykyinen tila osoittavat, että Kristuksen tulemus on lähellä. Tuon tapahtuman aikaa ei ole ilmoitettu, ja siksi meitä kehotetaan olemaan aina valmiina. (Matt. 24; Mark. 13; Luuk. 21; Joh. 14:1–3; Ap. t. 1:9–11; 1. Kor. 15:51–54; 1. Tess. 4:13–18; 5:1–6; 2. Tess. 1:7–10; 2:8; 2. Tim. 3:1–5; Tit. 2:13; Hepr. 9:28; Ilm. 1:7; 14:14–20; 19:11–21.)


26. KUOLEMA JA YLÖSNOUSEMUS

Synnin palkka on kuolema, mutta Jumala, joka yksin on kuolematon, suo ikuisen elämän lunastetuilleen. Siihen asti kuolema merkitsee kaikille ihmisille tiedottomuuden tilaa. Kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, ylösnousseet samoin kuin hänen tullessaan elossa olevat vanhurskaat kirkastetaan ja temmataan Herraansa vastaan. Toinen eli jumalattomien ylösnousemus tapahtuu tuhat vuotta myöhemmin. (Job 19:25–27; Ps. 146:3–4; Saarn. 9:5–6, 10; Dan. 12:2, 13; Jes. 25:8; Joh. 5:28–29; 11:11–14; Room. 6:23; 16; 1. Kor. 15:51–54; Kol. 3:4; 1. Tess. 4:13–17; 1. Tim. 6:15; Ilm. 20:1–10.)

27. TUHATVUOTISKAUSI JA SYNNIN LOPPU

Tuhatvuotiskausi on Kristuksen ja hänen pyhiensä hallitusaikaa taivaassa ensimmäisen ja toisen ylösnousemuksen välillä. Tuona aikana jumalattomat kuolleet tuomitaan. Maapallo on tuon ajan täydellisen hävityksen tilassa ilman ainuttakaan elävää ihmistä, Saatanan ja hänen enkeleittensä asuttamana. Tuhatvuotiskauden päättyessä Kristus laskeutuu pyhiensä ja pyhän kaupungin kanssa taivaasta maan päälle. Silloin herätetään jumalattomat kuolleet, jotka Saatanan ja hänen enkeleittensä kanssa piirittävät kaupungin, mutta tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät sekä puhdistaa maan. Siten koko maailmankaikkeus vapautetaan synnistä ja syntisistä ainaiseksi. (Jer. 4:23–26; Hes. 28:18–19; Mal. 3:19; 1. Kor. 6:2–3; Ilm. 20; 21:1–5.)

28. UUSI MAA

Uudessa maassa, jossa vanhurskaus asuu, Jumala tarjoaa lunastetuille yhteydessään ikuisen kodin ja täydellisen ympäristön loppumatonta elämää, rakkautta, iloa ja tiedon hankkimista varten. Siellä Jumala itse on asuva kansansa kanssa, ja kärsimys ja kuolema ovat kadonneet. Suuri taistelu on päättynyt, ja syntiä ei enää ole. Koko luomakunta julistaa, että Jumala on rakkaus – ja hän hallitsee ikuisesti. Aamen. (Jes. 35; 65:17–25; Matt. 5:5; 2. Piet. 3:13; Ilm. 11:15; 21:1–7; 22:1–5.)